Persoonat brändien takana – Fransisco Goya
Goya Windsurfingin tarina alkoi Fransisco Goyan lapsuudesta. 6-vuotiaana hän tuunaili skeittilautaansa. Skeittilauta vaihtui lempilaikkariin, ja se puolestaan lempipurjelautaan. Siitä saakka Fransisco jatkoi intohimoaan, välineidensä tuunausta. 18-vuotiaana hän muutti Mauille surffatakseen joka päivä, elääkseen unelmaansa. Hän alkoi purjelautailemaan eri sheippaajien ja suunnittelijoiden välineillä auttaen näiden välinekehitysohjelmissa. Vuonna 1994 Fransisco käynnisti ystävänsä kanssa oman brändin valmistuksen omassa tehtaassaan. Tästä on saanut alkunsa myös Quatron menestystarina.
Goyalla työskentelevät tiimit, joista jokaisen jäsenen koko elämä on keskittynyt purjelautailun ympärille. Goyan kaikki työskentelytilat sekä tehdas sijaitsevat Haikulla, viiden minuutin päässä surffirannasta, jossa tarjolla on maailman vakaimmat ja samalla monipuolisimmat surffiolosuhteet. Nämä Mauin olosuhteet vetävät puoleensa myös suuren määrän vierailijoita, jotka testaavat Goyan demovälineitä päivittäin. Näin Goya saa asiakkailtaan ja yhteistyökumppaneiltaan suoran palautteen, joka auttaa parantamaan niin tuotekehitystä, yritystoimintaa kuin itse urheilulajia.
Goya lähti vuonna 1992 tutkimaan tarkemmin epoxy-, styro- ja vakuumilaminoinnin vaikutuksia purjelautailun valmistuksessa, ja sitä kautta saavutettu välineiden kevyempi paino inspiroi Goyaa tiimeineen tavoittelemaan surffihypyissä yhä parempia korkeuksia ja mullistavia tuplalooppeja. 1996 Goya sai ensimmäisen CNC-sheippauskoneensa, jonka myötä lautakehitykseen tuli mukaan lautojen pohjien konkaavi- ja tuplakonkaavimuotoilu. Tämä kehitys johti edelleen tuplaeviin, quad-kehitykseen ja lautojen täysin uusiin ulkolinjoihin. Oli syntynyt kokonaan uusi tapa surffata aalloilla.
Goyan brändin ja tuotekehityksen takana ovat edelleen samat tiimit, jotka tänä päivänä vievät välinekehitystä kohti vihreämpiä vaihtoehtoja. Goyan maailma koostuu yhtenäisyyden, tiimityöskentelyn ja teknologian tuomista kokemuksista sekä sitoutumisesta, joka saa tiimit etsimään yhä uudestaan parempia ratkaisuja.
Omien lauta- ja purjemallien rinnakkain tapahtuvan kehitystyön myötä välinetuotannossa näkyy vahvasti Goyan oma näkemys urheilulajin kehityksestä. Samalla Fransisco Goya sanoo työskentelyn olevan myös yhteisöprojekti, jossa opitaan yhdessä koko ajan uutta purjelautailun kehityksestä niin välineteollisuuden kuin itse urheilunkin näkökulmasta. Vaaditaan enemmän kuin yksi brändi ja yksi visio, jotta purjelautailun kehitys viedään lajin ansaitsemalle tasolle.
Fransisco Goya näkee purjelautailun tulevaisuuden valoisana. Hänen mukaansa laji on kypsynyt ajan saatossa, ja teollisuutta johtavat ihmiset, jotka itsekin purjelautailevat. Francisco itsekin on yhä intohimoinen purjelautailija, joka on ansioitunut myös kilpavesillä. Fransisco surffaa yhtä mielellään pikkulaudalla isoissa aalloissa, tai tykittää täysillä tuulen mukana, kuin nautiskelee purjelautailusta yhdessä tyttärensä kanssa. Hän rakastaa purjelautailua missä päin maailmaa tahansa, ja sanoo olevansa yhtä innostunut lajista kuin yli 30 vuotta sitten, kun hän tutustui lajiin isoveljensä Alejandron sekä näkemiensä surffikuvien ja -videoiden kautta.
Franciscon mukaan jokaisen brändin ja tuotteen olemassaololle on tarkoitus.
Nykyaikana tarjolla on tarkat sääennusteet, edulliset lennot etenkin Euroopan
sisällä, surffiseuroja ja myymälöitä kaikkialla maailmassa. Voit suunnitella
täysin purjelautailuun keskittyneen matkan ja saada siitä irti kaikki
jokaiselta päivältä.
20 vuotta sitten purjelautailu oli kuumaa kamaa, ja se synnytti monia brändejä.
Tuolloin välineiden taso ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen, ja raskaat,
liukkaat laudat pienillä purjeskaaloilla eivät tarjonneet erityisen helppoja
tai antoisia kokemuksia. Tänä päivänä välineitä ei ehkä myydä niin paljon kuin
ennen, mutta painopiste onkin siirtynyt välineiden kestävyyteen ja laajaan
toiminta-alueeseen. Se, paljonko välineitä myydään, ei enää kerro suoraan
siitä, kuinka paljon on purjelautailijoita.
Fransisco näkeekin purjelautailulla olevan edessään vielä useita
hyviä vuosia. Mitä enemmän hän matkustaa, sitä enemmän hän tapaa
purjelautailijoita kaikista ikä- ja sosiaalisista ryhmistä. Tänä päivänä
purjelautailu on laji, joka tarvitsee vain vettä ja vähän tuulta. Sillä on
kaikki edellytykset kasvaa maailman suurimmaksi vesiurheilulajiksi.
Teksti: Sanna Päivärinta
Kuvat: Goya Windsurfing